Hyvää syntymäpäivää Anna!
Terveisiä Kaunisniemen leirikeskuksesta! Olimme perheleirillä “viettämässä” Annan synttäreitä! Varsinainen syntymäpäivä oli jo perjantaina ja lahjansa anna sai jo torstai iltana. Perjantai kun oli vähän kiireinen, töiden ja leirillelähdön takia. Anna sai vihdoinkin ensimmäisen osan “huomenlahjastaan”, jonka valitsin silloin “Meidän häät” -ohjelman kuvauksissa. Monia onkin, ohjelman nähtyään, askarruttanut mitä minä loppujen lopuksi valitsin. Kerrottakoon nyt kaikille, että valitsin PlatinOron Marquize sarjan turkoosin värisenä. Kumpikaan ei sitten loppupeleissä ostanut huomenlahjaa toiselle, yhteisestä sopimuksesta. Mutta koska tykkäsin valinnastani silloin niin kovasti, niin ajattelin, että nyt on korkea aika aloittaa osien kerääminen.. Nähtäväksi jää, miten nopeasti setti on kasassa. Onhan tässä monta mahdollisuutta vielä ennen seuraavia syntymäpäiviä.
Onnittelulaulutkin laulettiin Viivin kanssa vasta sunnuntaina, kun ei muistettu harjoitella ajoissa.
Eli näin jälkikäteen vielä; Hyvää syntymäpäivää Rakkaani! Kiitos ihanista vuosista, jotka olen saanut kanssasi jakaa ja olkoon niitä vielä monta edessämme! <3
Pojun syntymäpäiväksi on laskettu 2.3.2010
Joku on jo ehkä saattanut bongata tuolta oikeasta reunasta uuden laskurin, jonka otsikkona on pojun laskettu aika. Eli raskausviikolla 20 mennään tällä hetkellä. Viimeisimmässä ultrassa (UÄ II) todettiin raskauden etenevän normaalisti ja kätilö uskalsi sanoa 100%:n varmuudella sukupuolen. Eli pienellä varauksella, uskomme siis saavamme poikalapsen ensi maaliskuussa.
Edit: Viivi muistaakseni olisi halunnut pikkusiskon.
(vaikkei kyllä varmaan ihan vielä ymmärtänyt mitä iskä kysyi.. Tai mistäs sitä tietää.. )