Kotona kaksin.

Tässä on nytten syksyn mittaan istuttu Viivin kanssa kotona kaksin ja täytyy kyllä sanoa, että lähellä häämöttävä paluu päiväpuolelle ei herätä mitään suuria riemun huutoja. Olen _todella_ nauttinut Viivin kanssa kotona olemisesta. Kuten on moni ehkä huomannut, olen myös tykännyt Viivin duploilla leikkimisestä :D Kaikin puolin on ollu todella virkistävää välillä elellä vähän rennommin aikataulujen suhteen. Vaikka onhan niitä aikatauluja nytkin; kerhoihin pitää ehtiä, ruoka pitää laittaa ajoissa ja unirytmi säilyttää.

Viimeiset kaksi vuotta on kuitenkin juossut kiireessä lähes tauotta. Aamulla kouluun ja sieltä töihin ja illaksi kotiin. ja pahimmillaan viikonloppuisin olin välillä 14-16 tuntisia päiviä töissä elokuvakoneenhoitajana. Siinä alkoi kaikki olla vähän loppuunpalaneita. Anna oli siis pitkiä päiviä kahdestaan Viivin kanssa. Nyt on Annakin saanut olla taas vähän työelämässä ja alkaa pikkuhiljaa kaipailemaan takaisin kotiin, tai siltä vielä ainakin eilen tuntui. :)

Onneksi minun, ainakaan näillä näkymin, ei tarvitse ihan heti palata takaisin työelämään tammikuussa. Huhtikuuhun asti Anna saa täyttä palkkaa työnantajaltaan ja sen jälkeen Anna saa KELA:n äitiyspäivärahaa. Se leikkaa tuloja jo aika lailla ja silloin täytyy kyllä harkita töihin menoa, että saadaan pidettyä pyödät notkuvina. Tekee luultavasti ihan hyvää kaikin puolin, olla kotona siihen asti. Minä pääsen iltaisin avuiksi Viivin kanssa. Ei nimittäin ole enää ihan kevyttä tuon tytön hoitaminen, varsinkaan kun on raskaana. Olo alkaa olla jo vähän tukala Annalla. Tällä hetkellä riesaa riittää närästyksestä. Kyyki nyt sitten pukemassa ja siivoamassa pikku prinsessan kanssa. Maaliskuussa olisi kyllä eri kurjaa olla koko päivä poissa, kun kotona on vastasyntynyt.

Lisäksi jää toivottavasti aikaa keskittyä kouluun kunnolla. On nimittäin tämä syksy ollut kohtuu masentava opintopisteiden suhteen. kurssi per jakso ja jotain jämäpisteitä rästikursseista. Sillä ei kauheesti hurrata. Varsinkin kun  tietää, että KELA vaatisi muistaakseni 4,8 op:tä /kk… No, sitä murehditaan taas myöhemmin…

Toivottavasti olette pitäneet ja pysyneet ajan hermoille minun “valokuvablogin” kanssa.. Ollaan Viivin kanssa kyllä leikitty paljon.. toivottavasti Viiville on mennyt minun “Anna isi näyttää” opit perille, kun keväällä joutuu leikkimään luultavasti enemmän itsenäisesti. Anna jaksaa toistella, että “miten sä keksit?” kun se näkee meiän duplorakennelmat. Alkusyksystä hiekkalinnat oli vielä kova sana, mutta nyt ollaan taivuttu enemmän duplolinnoihin.. Oon nyt yrittänyt taas tsempata ulkoilun suhteen, kun ilmat on vähän lämpimämpiä taas. Tänäänkin menttin suoraan unilta ulos tunniksi, Viivin pyynnöstä.

Tähän ehkä tällainen Best of kuvakokoelma:

Korkealandia!

Ensimmäisiä legojuttuja: Eläintarha

Hiekkalinnat

hiekkalinnat on parhaita

Suomenlinna

Hiekkalinnat goes pro!

Tässä vaiheessa oli vielä melko vähän legoja

Miten se voi näyttää niin isolta tässä?!

Nyt ruvettiin jo torneilemaan!

Tulvamuurit pettää

Nyt saatiin legolandiaan vesilaitoskin :) => AquaLegoLandia

Superlinnake! Huomatkaa norsut, jotka pitelevät etummaisia pylväitä.

This entry was posted in normaali and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>