Kuulin tänään koulun kahvilassa viereisen pöydän keskustelua, jossa väiteltiin oikealta ohittamisen laillisuudesta. Yksi kavereista perusteli kantaansa niin, että tieliikennelaissa tunnettaisiin ero “ohittamisen” ja “ohi ajamisen” välillä. Ohittaminen, hänen mukaansa, vaatii kaksi ohjausliikettä. Eli ajetaan takana, vaihdetaan kaistaa, ja vaihdetaan kaistaa takaisin ohituksen jälkeen. Tämä ilmeisesti hänen mielestään oli kiellettyä. Toinen versio sitten samasta tilanteesta menee niin, että ajetaan rinnakkaisilla kaistoilla, hitaampi auto ajaa vasemmalla kaistalla ja oikealta kaistalta ajaa auto kovempaa, jolloinka tapahtuu ns. ohi ajaminen. Ja mikäli ymmärsin hänen mielipiteensä oikein, tämä jälkimmäinen on laillista ja ensimmäinen laitonta.
Asia jäi vaivaamaan takaraivoon ja kurkistinkin aina loistavaan FINLEX sivustoon ja hain sieltä tieliikennelain. Siellä sanotaan seuraavaa:
”
17 §
Ohittaminen
Edellä kulkeva ajoneuvo on ohitettava vasemmalta. Milloin edellä kulkeva kääntyy tai selvästi valmistautuu kääntymään vasemmalle, se on kuitenkin ohitettava oikealta.
Oikealta saa ohittaa, jos kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa ja ajoneuvot kulkevat rinnakkaisilla ajokaistoilla. Polkupyöräilijä ja mopoilija saa muutoinkin ohittaa muun ajoneuvon kuin polkupyörän tai mopon oikealta.
Raitiovaunu on ohitettava oikealta. Sen saa kuitenkin ohittaa vasemmalta, missä kiskojen sijainti sitä edellyttää, jos se voi tapahtua vaaratta ja haitatta. Yksisuuntaisella ajoradalla raitiovaunun saa muutenkin ohittaa vasemmalta, jos liikenneolosuhteet sen sallivat.
Tienpidossa tai vastaavassa tiellä tai sen vieressä tehtävässä työssä käytettävää, asianmukaisesti merkittyä ajoneuvoa ohitettaessa saa menetellä olosuhteisiin nähden sopivimmalla tavalla tarpeellista varovaisuutta noudattaen.
Mielestäni tuossa siis sanotaan aika yksiselitteisesti, että oikelta puolelta saa ajaa ohi kun on kaksi kaistaa samaan suuntaan. Enkä kyllä löytänyt mitään erittelyä ohittamisen ja ohi ajamisen suhteen. Seuraavat rajoitukset kuitenkin löytyy.
18 §
Ohituskiellot
Ohittavan ajoneuvon kuljettajan on tarkoin varmistauduttava, ettei ohitus aiheuta vaaraa.
Ohitus, johon käytetään vastaan tulevan liikenteen puolta, on kielletty:
1) näkyvyyden ollessa mäenharjan tai kaarteen vuoksi tai muusta syystä turvalliseen ohitukseen riittämätön;
2) jollei ohitukseen käytettävä ajokaista ole riittävän pitkälti vapaa ja esteetön turvalliseen ohitukseen;
3) jollei ohittaja ohituksen jälkeen vaaratta ja muuta liikennettä oleellisesti häiritsemättä voi palata jonoon;
4) edellä ajavan osoitettua suuntamerkillä aikovansa ohittaa;
5) takaa tulevan ajoneuvon kuljettajan aloitettua ohituksen; sekä
6) risteyksessä ja rautatien tasoristeyksessä sekä välittömästi ennen niitä.
Ohituskielto ei koske risteystä, jossa risteävä tie on polku, tilustie tai muu vähäinen tie, eikä taajaman ulkopuolella muuta kuin liikennemerkistä ilmenevää risteystä.
19 §
Ohittajan ja ohitettavan keskinäiset velvollisuudet
Ohittajan on pidettävä turvallinen väli ohitettavan ajoneuvoon.
Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta.
Hitaasti kulkevan ajoneuvon kuljettajan on kapealla tai mutkikkaalla ajoradalla tai vastaan tulevan liikenteen ollessa vilkasta ohituksen helpottamiseksi vähennettävä nopeutta ja mahdollisuuksien mukaan annettava tietä. Hän saa tällöin tilapäisesti kuljettaa ajoneuvoa pientareella, jos se voi tapahtua vaaratta ja haitatta.
Itse olen ainakin törmannyt liikenteessä seuraaviin rikkomuksiin. 18 § kohdat 4 ja 5. Tämä on aika tyypillinen ja yleinen varmaan kaikkien kohdalla. Viime launtaina viimeeksi, lähdin kehällä ohittamaan jotain pappaa vasemmalta, se päätti pamauttaa siihen eteen. En tosin ollut kovin yllättynyt, kun kaveri ei kyllä osannut käyttää kiihdytyskaistaakaan, vaan oli pysähtynyt siihen alkuun, heti mutkan jälkeen.
Löytyykö muiden mielipiteitä?