Nyt on tulossa se 2 vuotta täyteen, kun on kortti ollut taskussa ja 2. vaihe pitäisi suorittaa. En oo sinänsä kauheen huolissani manuaalivaihteisella autolla ajamisesta, vaikka oonkin nyt kohta vuoden ajanut automaattivaihteista. Oon saanut kokeilla pariin kertaan nyt syksyn aikana Annan vanhempien autoa, ja se onnistui ihan hyvin, vaikkei se todellakaan ole mikään maailman helpoin auto ajaa. Niiden kertojen jälkeen oli kyllä niin nautinnollista ajaa omaa autoa taas. Oma auto paras auto, eli tottumuksesta kyse tietenkin.
Tänään olisi autokoulun autolla tosiaan arvioiva ajo edessä, jossa lähinnä ajellaan ja katellaan sitten vähän, että miten vois ajaa taloudellisemmin. Sen jälkeen yritetään ajaa opettajan ohjeiden mukaan, pyrkien taloudellisempaan ajoon ja verrataan sitten paljonko tuli säästöä kulutuksessa jne. Homma kestää n. tunnin.
Perjantaina menen koko päiväksi (9-14) radalle liukastelemaan. Se tehdään omalla autolla. Siellä jarjestetään myös teoriaopetusta. Koko lystin hinnaksi tulee hulppeat 290€, josta ratamaksun osuus on kaiketi se 50€…
Täytyy sanoa, että pikkaisen kyseenalaistan koko homman välttämättömyyden, koska nuorelle kuskille tyypilliseen tapaan ajattelen, että “minähän osaan kaiken” ![]()
No ei, ihan vakavasti ottaen, onhan tää kallista, mutta kyllä mä luulen, että sieltä vielä jotain oppiikin. Nimittäin ihan mielelläni menen ottamaan turvallisesti tuntumaa tähän meiän autoon, että miten se lähtee käsistä. Siinä kun on ESP ja ABS, ni sitä ei välttämättä aina ihan tiedäkkään miten veitsenterällä sitä ajaa.. kyllähän ne sitten meteliä pitää ne järjestelmät kun ne kytkeytyy päälle. Mutta muutenkin, jotenkin tunnottomampi ehkä tämä, kuin meidän edellinen auto. Golffissa oli ns. parempi perstuntuma. Sillä tulikin joskus lumikeleillä vähän keikuteltua auton pyllyä. Nyt ei oo tullu mieleenkään..
Muutenkin oon vähän miettinyt, että mitäs tolla automaatilla tekee vesiliirtotilanteessa, kun pitäisi kytkin laittaa pohjaan? kai siinä laitetaan vaihdekeppi vaan N-asentoon ja toivotaan parasta.. Siinä mielessä manuaali olisi turvallisemman tuntuinen, kun ei tarvii käsiä irroittaa ratista, että saa renkaat pyörimään vapaasti. Pitäisköhän kysyä suomi24:stä vai odoittaa perjantaille. Parempi ois tietysti kirjoittaa suomi24 palstalle vasta sitten kun on vesiliirrossa, että pliis auttakee, vastatkaa nopee.
Ja täytyy kyllä sanoa, että on tässä saanut ihan hyvin tuntumaa autoon, kun on niin paljon ollut noita kunnon talvikelejä.
Ainiin, tohon viimeiseen kappaleeseen sain vastauksen silloin kakkosvaiheessa, että ei automaatilla tehdä mitään muuta kuin jalka pois kaasulta. Kädet pysyy ratissa.
ESP:n saan pois. ABS ei tietääkseni kytkeydy mitenkään. Sillon autokoulussa opettaja heitti virrat pois ni sillon ei abs toimi, mutta automaatilla ei viitti tehä samaa…
Melko kallista touhua. Hiukka rahastuksen makua. Saatko kytkettyä ESP:n ja ABS:n pois päältä. On nimittäin liukkaalla radalla huomattavasti hauskempaa ilman niitä. Itte ajoin aikoinaan faijan automaattimesellä ja ABS vähän latisti tuntumaa. Mutta sinänsä siellä oppii hyvin tuntemaan oman auton käyttäytymistä liukkaalla. En saanut muuten rekisteröitymisvahvistusta vielä sivustolle. Lähetätkö uuden salasanan?
Arvioivasta ajosta en kyllä paljoa saanut irti… Vähän pääsin kysymään mielipidettä automaatin moottorijarrutuksesta. Onpahan suoritettu. Perjantaina sitten kolme tuntia seisoskelua ja ajelua jäisille plänteille. sitten kaksi tuntia teoriaa…