Ihan alkuun täytyy kyllä sanoa, että juurikaan en voi valittaa Viivin syömisestä. Toki tähän ikään kuuluu, että välillä kiukutellaan eikä haluta sitä lusikkaa suuhun. Mutta mitä tulee uusien ruokien maistamiseen tai monipuoliseen ruokavalioon, niin tämä neiti kyllä syö melkein mitä vain mitä nenän eteen laitetaan. Poikkeuksia tietenkin löytyy, kuten esimerkiksi kaikki karkit mistä iskä tykkää! Viivi kyllä haluaa aina maistaa, mutta toistaiseksi sieltä (onneksi) kuuluu useimmiten “pahaa!”

Yksi asia, mikä välillä on vähän rasittavaa, kun yrittää kannustaa lastaan syömään pupujen ruokaa on se, että sitten sitä pupujen ruokaa myös syödään. Monesti käy niin, ettei varsinainen ruoka maistu ollenkaan.

Tänään aamulla taas totesin sen. Jätin neidin hetkeksi syömään leipää yksin. Olin tehnyt normaalin paahdetun ruispalan voilla, juustolla, kinkulla ja kurkkusiivuilla. Tulin takaisin, niin kurkut oli syöty, eikä leipä enää kinnostanut. Eilen leipä kuitenkin meni ihan nätisti, kun iskä syötti ja piti kaikillä sormillä kurkuista kiinni, ettei ne katoa kitaan yhdellä haukulla. Sama kävi jokunen päivä sitten, kun oli perunaa ja nakkia, ja lisukkeeksi taisi olla kirsikkatomaatin puolikkaita. Syömättähän ne nakit ja perunat jäi. Voitteko käsittää?

Tässä kaaviomallinen vertailu minun ja Viivin erilaisista tavoista syödä leipä. Klikkaa kuva suuremmaksi. Pahoittelen kehnoa kuvan tarkkuutta.