Vuosi on lähtenyt käyntiin ihan mukavissa merkeissä. Uutena vuotena oltiin mökillä mäntyharjulla. Vuoden vaihde oli räjähteetön ja rauhallinen. Pakkasta oli jonkun verran yli -20′C:n ja kuu paistoi kirkkaalta taivaalta. Näkymät oli aivan uskomattoman kauniit. Mökin rauhaa ei kyllä voita mikään.
Itse olen ainakin nauttinut näistä kunnon pakkasista ja runsaasta lumesta. Vähäsen käsijarru jäätyi kerran, mutta on sitten taas toiminut ihan hyvin nyt myöhemmin. Viimeinen viikko ollaan nautittu toistemme seurasta, kun ollaan oltu kaikki kotona pitkästä aikaa. Tämä oli meille ensimmäinen vuosi kun kumpikaan ei ole töissä jouluna ja uutena vuotena.
Viivi on kyllä ylättänyt ja kummastuttanut meitä vähän väliä. Välillä tulee semmosta verbaalista
neroutta sen suusta, ettei meinaa uskoakkaan. Lisäksi voimme ilolla todeta, että nyt jos koskaan, on aika opettaa neiti potalle. Pissat on saatu onnistuneesti pottaan jo niin monta kertaa, ettei yhden käden sormet riitä laskemaan. Juuri äskenkin Viivi meni ihan itse sanomaan Annalle: “äiti mennään vessaan.” Tänään Viivi myös väläytti keskittymiskykyään “lukiessaan” joululahjaksi saamaansa kuvakirjaa n. tunnin ajan, kun me teimme ruokaa keittiössä. Ruoka pöydässä pitikin sitten puhua suu puhtaaksi, kun oli oltu niin pitkään hiljaa…
Huomenna alkaa sitten taas arki n. klo 7.00 kun tämä poika lähtee koulun penkille. Eilen illalla jo pähkäilin kaikkia rästikursseja, mitkä pitäis pyyhkäistä pois häiritsemästä. Tänään laittelinkin sitten vähän sähköposteja.. Katsotaan nyt minkälaisella menestyksellä tämä kevät vedetään läpi.
Aika täydeltä näyttää, eikä kotonakaan ihan kevyttä tule olemaan.. Itse veikkaisin/toivoisin, että jotain tapahtuisi siinä helmikuun puolenvälin jälkeen.. maaliskuun puolella on sitten tenttiviikko.. Pikku juttu… koulun jälkeen kotiin, viivin kanssa leikkimään jne.. välillä vaihdetaan molemmille vaipat, kun Viivikin varmaan taantuu vaippoihin takaisin. Sitten neitiä nukkumaan ja sen jälkeen voi vähän lukea tenttiin sitten pitääkin vähän kävellä ja hytkyttää vastasyntynyttä uneen ja samalla lukea lisää.. Sitten onkin aika mennä nukkumaan puolen yön jälkeen. Aamutunneilla voi sitten kompensoida unenpuutetta.
Eli jos sinä, joka tätä luet, ajattelit viedä minut vaikka leffaan tai ajamaan kartingia, tai lätkämatsiin, niin tässä olisi 1,5kk aikaa!
Annankin ehtisi vielä viedä vaikka kylpylään tai jonnekkin.
Unohdinpas melkein kommentoida urheiluintoa… Tossa ennen joulua tuli pieni notkahdus, en muista oliko laiskuutta vai jälkiflunssaa tjms. Päätettiin nyt sitten kuitenkin ottaa itseämme niskasta kiinni Miikan kanssa ja käytiin heittämässä pienet kinkkujumpat punttisalilla. Sain siellä sen verran puhtia, että uskalsin kokeilla toisen viikon toisen päivän punnerrusurakkaa ja läpihän se meni ihan mukavasti. Vähän liikaa innostuin vikalla vedolla ja tuntu jonkun aikaa lapaluun vieressä lihaskipua.. Nyt se on jo parempi ja huomenna saattaa lähteä toisen viikon vika päivä ja joskus ens viikolla seuraava tasotesti. Kyllä tää tästä!
Kerron tähän nyt Annan puolesta vähän tunnelmia viime päiviltä: Närästää, närästää ja närästää vielä vähän lisää. Paljon. Tahtois jo jakaantua, mut ei tahtois kuitenkaan..