Näyttäisi siltä, ettei minun veikkaukseni osunut oikeaan. Eikä muuten Annankaan. Täällä sitä edelleen ollaan ja odotellaan. Ei olla vielä nelihenkinen perhe. Käytiin tänään neuvolassa käväsemässä. Neuvolan täti totesi, ettei tässä varmaan ihan heti ole mitään tapahtumassa.
Tiistaina tulee jo sen verran viikkoja täyteen, että pikkuinen saisi jo ihan vapaasti syntyä sieltä. Annan olo alkaa käydä jo melko tukalaksi ja onkin jo monta kertaa sanonut, että “Syntyis jo!” Mullakin on peukut pystyssä koko ajan ja joka kerta kun kuulostaa siltä, että saattais vähän supistella.
Annakin sai jo oman projektinsakkin valmiiksi! Puolen vuoden työ palkittiin tänään, kun kastemekko tuli valmiiksi vihdoin. Ja se on hieno! Vielä kuukausi sitten kuului sohvalta epätoivon säveliä; “Mä en saa ikinä tätä ajoissa valmiiksi!”

Neuvolassa nuo ei todellakaan aina osaa arvioida onko tapahtumassa jotain vai ei… Kätilöopistolla gynekologi (Harvinaisen ikävä ihminen. Kirjaimellisesti inhosin sitä lääkäriä, joka kerta, kun näin) totesi perjantaina, ettei tämä lapsi synny vielä pitkään aikaan… -> Lego syntyi seuraavana maanantaina. Puihin meni arvaus.
Mä totesin, että hei takas tää syntyy muuten nyt. Kätilöt totesi, että poika tuli korkealta ja kovaa
Ponnitusvaihe 2 min… Se siitä laskeutumisen odottelusta
*nimimerkillä kokemusta on* Älä vaivu epätoivoon, jokainen on yksilö ja lääkärikin on ihmisenä erehtyväinen…. Neuvolatädistä sitten puhumattakaan. Ajattele, että syntyy vasta 2 viikkoa L.A:sta niin olet vain innoissasi, jos sattuukin tulemaan ennemmin, eikä tule pettymyksiä
Mites ois nää kolme “maagista” s:ää: sauna, siivous, seksi… (ota toteamukseni huumorilla
Ja sitten mitä tulee lapsen laskeutumiseen ja synnytyksen alkamiseen tämän perusteella, voin kertoa: Ainakin toinen lapsi voi laskeutua vasta synnytyksessä. Lego “laskeutui” vasta, kun kalvot puhkaistiin sairaalassa. Poika syntyi 20 min tämän jälkeen. Ennen kalvojen puhkaisua oli niin ylhäällä, että toimenpiteeseen vaadittiin lääkäri, jolla oli todella tekemistä anturin asettamisessa Legon päähän, joka samalla puhkaisee kalvot… Ei muuten ollut maailman ihanin toimenpide, mutta se siitä. Legon syntymä tuli kätilöille yllätyksenä, kun meinasivat jo lähteä muita synnyttäjiä katselemaan
Sitten asiasta “kukkaruukkuun” Aivan ihana tuo kastemekko! Olen kade! Hienosti jaksoit noin isän projektin!