Viivi on nyt aloittanut päiväkotiharjoittelun ja se onkin lähtenyt ihan mukavasti käyntiin. Ensimmäisenä päivänä oli reipas pihalla, kun oli toipunut alkujännityksestä, toisena päivänä tarrattiin iskään kiinni kynsin ja hampain! Tänään jännitettiin sylissä näytelmän aikana ja sen jälkeen oltin menossa innokkaana ulos kunnes ymmärsi iskän lähtevän “käymään kaupassa”. 5min se kuulemma itki opettajan(?) sylissä ennenkuin rauhoittui. Loppupäivä menikin sitten ihan reippaasti. Leikki ja auttoi kattamaan pöydän, söi hyvin. Sitten iskä tulikin jo hakemaan ja Viivi ryntäsi syliin alahuuli väpättäen.  Itku ei tullut. Oltiin pukemassa ulkovaatteita, niin Viivi sanoi: “ikävä oli.” <3

Eiköhän tämä tästä.

Tekee itsellekin ihan hyvää seurata vähän paremmin miten lapset kasvaa. Viivi ja Leevi on ruvennut huomaamaan ja nauttimaan toistensa seurasta ihan eri tavalla jo. Molemmilla on hymy herkässä heti toisen nähtyään, etenkin Leevillä. Ja Viivilläkin vielä, kun Leevi ei ole alkanut omimaan kaikkia leluja otetaan uusi arvio sitten kun Leevi jo liikkuu.

Ensimmäinen lomaviikko hujahti niin, ettei sitä edes huomannutkaan. Torstaina tulimme Mäntyharjulle Annan mummon mökille. Täällä kyllä sielu lepää, aina kun ehtii Elämä venäläisessä perheessä ja muutenkin lasten kanssa matkustaessa, ei ole aina niin rauhallista. Ääntä ja iloa riittää. Tänään erityisesti, olen jotenkin nauttinut olostani. Kävimme päivällä järvessä uimassa. Ranta on loiva ja matala, missä on hyvä lasten kanssa olla. Vesi on kirkasta ja lämmintä. Lounaaksi teimme grillissä sashlikkia ja grillikylkiä. Oman maan mansikoita, kurkkuja, vähäsuolaisia kurkkuja. Tuli syötyä ehkä liiankin hyvin. Piti käydä ihan ruokalevolle. Siihenkin on täällä loistava mahdollisuus, kun on apukäsiä,  niin Anna ei jää ihan yksin lasten kanssa. Sen jälkeen uudestaan järvelle, tosin itse en tällä kertaa uinut enää. Sieltä suoraan saunaan. Saunasta katselin ikkunasta kun pikku kanaset kipitteli pihalla.

Tämä on kyllä ihan oma maailmansa, kiitos mummolle siitä. Viinirypäleitä  kattoon asti. Kurpitsan kokoisia tomaatteja,  pään kokoisia punajuuria. vapaana vaeltavia kanalaumoja. Oih.. 

Ensi viikkolla alkaa sitten lähentyä taas yksi etappi loppuaan. Maanantaina on vielä vapaapäivä ja käydään varmaan korkeasaaressa, tiistaina Viivi aloittaa ”isojen” ryhmässä muskarin, eli jää sinne (toivottavasti) yksin. ja keskiviikkona ruvetaan harjoittelemaan päiväkodissa. Viivi aloittaa syyskuussa puolipäiväryhmässä päiväkodin. Toivotaan että se sujuu loistavasti ja varaudutaan kaikkeen mahdolliseen.

Ja sitten alkaa minullakin taas koulun ja osa-aikatöiden ilot ja surut. Kiireinen ja vilkas syksy siis tiedossa.

Konsensus-päätöksenteko on päätöstentekoprosessi, jossa ei ainoastaan tyydytä enemmistön haluamaan lopputulokseen, vaan pyritään myös ottamaan huomioon vähemmistöön jäävien vastustus ja sisällyttämään se lopputulokseen, luoden hyväksyttävimmän ja parhaan mahdollisen päätöksen (konsensus = yhteisymmärrys, jonkinasteinen yksimielisyys).

-Wikipedia

Juteltiin tänään Annan kanssa siitä, että miten meillä on jonkinlainen hiljainen yhteisymmärrys tai sopimus lastenhoidon jakamisesta. Se on aika pitkälle niin, että Anna hoitaa Leevin suurimmaksi osaksi, johtuen suuresti heidän tämänhetkisestä symbioottisesta tilanteesta ja minä hoidan kaikki loput. Toki minäkin saan välillä hyssytellä Leeviä kun maha vaivaa ja pääsisin jopa sinappitehtaalle töihin, tällä vähäisellä vaipanvaihtokokemuksella.  Viivi onkin sitten enemmän isän tyttö nyt. Iskä syöttää, iskä pukee, iskä vaihtaa vaipat (jotka neiti saisi kyllä vaihtaa itse, jos suoraan puhutaan), iskä lukee iltasadun ja iskä nukuttaa. Eikä se haittaa ollenkaan, Viivi on oikein ihana ja helppo lapsi, kun sille päälle sattuu.

Tossa jokunen päivä sitten tavattiin Annan kummitäti, joka sanoi tuntevansa (luissaaan tms.), ettei Leevi suinkaan ole meidän viimeinen lapsi, eikä välttämättä edes toiseksi viimeinen. Sillon vielä naurettiin asialle… Eilen illalla todettiin moelmmat, että nyt ei kyllä tule lapsia vähään aikaan. Viivillä oli taas niin hankala päivä ja meillä niin paljon univelkaa, että meinasi mennä sukset ristiin joka mutkassa. Kahteen kertaan piti viheltää peli poikki kokonaan ja omaan huoneeseen miettimään. Etuoikeus etupenkkiin autossa riistettiin. jne jne.

Tänään on kyllä onneksi mennyt taas paremmin. Juteltiin, että nyt täytyy vain relata; mustasukkaisuutta, kasvamista, itsenäistymistä,  kaikki tarpeellista. Vedet pöydällä, suolat päälle, ei se mitään. Ehkä meidän mantra( ei se ole niin vakavaa… Jos ei ketään satu, ni ei se haittaa)  toimii ja kaikilla oli mukavaa tänään. Viivi jaksoi jopa olla kirkossa illalla EPL:ssä todella hienosti.  Mitä vähemmän huomiota antaa pikku kolttosille, mitä Viivi tekee, niin sitä vähemmän se tekee niitä uudestaan. Tämän ideologian tuloksen näkee samantien yleensä. Kun toruu, se tehdään yleensä uudestaan ja pari kertaa kiellon päälle. Annat olla, niin se olikin aika tylsää, ja seuraavaksi kokeillaan jotain muuta.

P.S. Kaikesta huolimatta, varaamme oikeuden hankkia järjettömän määrän lapsia.

Viime viikon torstaina mietittiin Annan kanssa, että koskakohan ne alkaa ne masuvaivat… Muistaakseni seuraavana yönä n. klo 03 nousin ylös kävelläkseni Leevi olkapäälläni pitkin asuntoa. Yöt menee vaihtelevasti. Minähän en juurikaan herää, jossei mikään kova huuto ole. Leevi nukkuu Annan vieressä ja syö, jos on syödäkseen.

Aamulla on sitten minun vuoro nukkua huonosti, kun Viivi on ruvennut heräilemään siinä viiden maissa ja haluaa tulla minun kainaloon nukkumaan.. Sitten siinä 06.30 – 07 alkaa sama laulu:”huomentaa… ei ole enää pimeä, mennään katsomaan multik, piirrettyjäpiirrettyjä.. nouise.. nouise..” Jos me ollaan todella väsyneitä, me molemmat käännetään kylkeä ja Viivi saa juosta ympäri sänkyä  repimässä vuorotellen molempien varpaista. Joskus se tulee meiän väliin ku me sanotaan, että vielä on liian aikaista, pitää vielä nukkua.
Yleensä siinä puoli kahdeksan tai kahdeksan maissa ainakin toinen meistä luovuttaa ja nousee laittamaan telkkarin päälle ja jumittaa siinä seurana. Leevi on nyt tykännyt nukkua pisimpään meistä, ainakin viime päivinä.

Huomenna laitan kyllä huoneen pimeeks….

Viiviltä tulee nykyään kyllä välillä niin hervottomia juttuja, muttakun ei niitä muista ikinä, jos ei kirjoita heti ylös… pitää yrittää ottaa niitä talteen jonnekkin.

Viime viikon maanantaina saimme muuten pidettyä Leeville nimenannon ja samassa kodin pyhityksen. Ei siihen kauaan mennytkään, että saimme sen kodinkin pyhitettyä. Meidän kolmas yhteinen koti, ensimmäiseen muutimme vissiin elo-lokakuussa 2006. Eli n 3,5 vuotta meni siihenkin sitten

Tämän viikonhan piti tosiaan olla vapaa. Hah ja pah…. Opettaja suostutteli meidät aloittamaan yhden kurssin jo nyt, koska pelkäsi, ettei me selviydytä kurssin lopulla tunneille, sillon toukokuun kahdella viimeisellä viikolla. Sitten huomenna olisi se ccnp1 labrakokeen uusinta. Sen verran olisi koulua. Onhan tässä sitten kaikkea muutakin…
Esimerkiksi tänään, herättiin seitsemältä (Viivi heräsi kuulemma puoli seitsemän). Sitten kiukuteltiin aamupesut, aamiaiset napaan ja ulkovaatteet päälle. Seistiin vähän ruuhkassa koskelan tiellä ja hakamäentien liittymässä, mutta ehdittiin Annan hammaslääkäriin klo 9. Mä jäin yhden huutavan Leevin ja yli-innokkaan Viivin kanssa pyörimään. Oli tarkoitus mennä ulos kärryttelemään Leeviä, että Viivikin pääsisi vähän hankeen riehumaan. Mutta eihän se sopinut Leeville. “Söin just, mut huudan silti. (koska haluan olkapäälle)”  Yritin pariin kertaa pukea haalaria, kun se simahti olkapäälle, mut kantokopassa alko samantien huuto. Luovutin sitten ja siirryttiin kaikki rauhassa penkille istumaan ja lukemaan Nalle Puhia.

Sen jälkeen vähän myöhässä tosiaan tänne kouluun.. Ja ilmeisesti täältä menen suoraan vuokralaistoimikunnan kokoukseen kuudeksi. Eli kotiin taidan päästä joskus kahdeksan jälkeen. Anna tosiaan sai auton, jotta pääsevät vähämmällä vaivalla lääkärissä käymään.

Helppo päivä. Varaudun siihen, että kotona odottaa erittäin väsynyt vaimo…

Huomenna on sitten taas ohjelmallinen päivä. Annan reitti huomenna: muskari(klo 11)->minä tenttiin(klo 12)->Irina ja Viivi muskarista(klo 12) ->neuvola(klo 13)->Irina kotiin->minä koulusta kotiin…  Et semmonen hiilijalanjälki jää huomenna.
Keskiviikkona ois vuokralaistoimikunnan ja Kiinteistöyhtiön hallituksen tapaaminen illalla. Sen jälkeen voiski sitten dissata kaikki menot ja odotella kotona ylösnousemusta.

Tätä varten oli harjoiteltu jo monena iltana. Usein seurattiin säännöllisiä supistuksia noin tunnin verran jonka jälkeen ne yleensä loppuivat. Eikä ne olleet kovin kipeitä useinkaan. Ironista, että Anna joutui jäämään jo marraskuun jälkeen sairaslomalle supistusten takia. Alkoi jo jossain vaiheessa tuntua, ettei lapsi synny ikinä.

Maanantaiyönä kymmentä vaille yksi Anna kuitenkin herätti minut melko varmana, että tänä yönä pääsisimme lähtemään. Seurailtiin supistuksia n. puolisen tuntia ja todettiin niiden olevan riittävän säännöllisiä ja kipeitä, että soitettiin kättärille ja Annan äidille, joka tulisi hoitamaan Viiviä. Kolmelta olimme jo kättärillä. Matkalla piti muutamaan otteeseen hidastaa tai pysähtyä supistusten ajaksi. Sairaalassa menimme suoraan synnytyssaliin. Siellä ei ehditty juuri muuta, kuin kokeilla kolmeen kertaan tipan laittamista. 3.50 meni lapsivedet ja 4.17 Leevi olikin jo syntynyt. Kokonaisuudessaan synnytys kesti siis 3h27min, josta kättärillä vietettiin 1h17min. Melkoisen nopeaa toimintaa.

Tänään kävimme jo Viivin kanssa hakemassa Annan ja Leevin kotiin. Nyt olemme tutustuneet perheenä toisiimme. Viivi on kovin utelias ja haluaa vähän väliä käydä tarkistamassa, mitä vauvalle kuuluu. Jos Leevi päästää pienen kissamaisen kiljaisun, juoksee huolestunut isosisko heti silittelemään tätä. Minäkin olen päässyt vihdoin sylittelemään poikaa.

Tähän mennessä Leevi on ollut kovin rauhallinen ja uninen pieni herra. Katsotaan miten ensimmäinen yhteinen yö sujuu.

Profiilin nimeksi laitoin “Hotline”

No otin sen käyttöön ja eikös se vähän ajan päästä soinut se puhelin! Luulin, että nytkö se lähtö jo tuli vai? Ei onneksi vielä. Anna vaan soitti kun Viivi oli toisena päivänä peräkkäin herännyt n. tunnin unien jälkeen ja huutanut hysteerisenä n. puoli tuntia.. Ei oikeen selvinnyt mikä harmitti.. Oisko hampaat vai joku itsenäistymisahdistus vai mustasukkaisuus hurmaavasta Antonista, joka on vallannut Viivin leikkihuoneen.

Susanne A. ja Anton on meillä tosiaan yökylässä nyt. On muuten Viiville ihan hyvää koulua totutella vähän tommoseen pienempään leikkikaveriin, jonka kanssa leikkiminen vaatii vähän enemmän mielikuvitusta, luovuutta ja hellää otetta. Vaikka on Antonkin jo aika äijä! Viivikin on ehkä tottunut jo aika rajuihinkin leikkeihin naapurin pojan kanssa. Välillä pitänyt vähän tuomaroida niiden lumipainiotteluita.

Eipä tässä muuta tällä kertaa. Ehkä ensi kerralla kerronkin jo uudesta perheenjäsenestä?  Tai sitten en.  Pysykäähän linjoilla joka tapauksessa.

Annaa on tällä hetkellä aika vaikea saada pysymään paikoillaan, kun tuntuu pesänrakennusvaihde olevan päällä.  hoitopöytä alkaa näyttää hyvältä ja laatikot on järjestyksessä. Viime viikon lopulla Annalla välähti, että eihän se pikkunen sitten odottele tuntia, että Viivi nukahtaisi. Ensin anna istui sängyn päädyssä ja neuloi tai luki lehteä. Eilen Anna kysyi sitten Viiviltä, että voiko äiti mennä toiseen huoneeseen? Ja Viivi sanoi että voi. Ilman huutoa tai ristikkäistä sanaa Viivi sitten jäi sinne ja nukahti n. 20min:ssa.  Tämäkin vaihe meni vähän niinkuin rintaruokinnan loppuminen, silloinkin minä kysyin; “ai mitä? ..eikö Viivi enää halua maitoa? :O “

Itse olen ainakin nauttinut näistä kunnon pakkasista ja runsaasta lumesta. Vähäsen käsijarru jäätyi kerran, mutta on sitten taas toiminut ihan hyvin nyt myöhemmin.  Viimeinen viikko ollaan nautittu toistemme seurasta, kun ollaan oltu kaikki kotona pitkästä aikaa. Tämä oli meille ensimmäinen vuosi kun kumpikaan ei ole töissä jouluna ja uutena vuotena.

Viivi on kyllä ylättänyt ja kummastuttanut meitä vähän väliä. Välillä tulee semmosta verbaalista neroutta sen suusta,  ettei meinaa uskoakkaan. Lisäksi voimme ilolla todeta, että nyt jos koskaan, on aika opettaa neiti potalle. Pissat on saatu onnistuneesti pottaan jo niin monta kertaa, ettei yhden käden sormet riitä laskemaan. Juuri äskenkin Viivi meni ihan itse sanomaan Annalle: “äiti mennään vessaan.”  Tänään Viivi myös väläytti keskittymiskykyään “lukiessaan” joululahjaksi saamaansa kuvakirjaa n. tunnin ajan, kun me teimme ruokaa keittiössä. Ruoka pöydässä pitikin sitten puhua suu puhtaaksi, kun oli oltu niin pitkään hiljaa…

Huomenna alkaa sitten taas arki n. klo 7.00 kun tämä poika lähtee koulun penkille. Eilen illalla jo pähkäilin kaikkia rästikursseja, mitkä pitäis pyyhkäistä pois häiritsemästä. Tänään laittelinkin sitten vähän sähköposteja.. Katsotaan nyt minkälaisella menestyksellä tämä kevät vedetään läpi.

Aika täydeltä näyttää, eikä kotonakaan ihan kevyttä tule olemaan.. Itse veikkaisin/toivoisin, että jotain tapahtuisi siinä helmikuun puolenvälin jälkeen..  maaliskuun puolella on sitten tenttiviikko.. Pikku juttu… koulun jälkeen kotiin, viivin kanssa leikkimään jne.. välillä vaihdetaan molemmille vaipat, kun Viivikin varmaan taantuu vaippoihin takaisin. Sitten neitiä nukkumaan ja sen jälkeen voi vähän lukea tenttiin sitten pitääkin vähän kävellä ja hytkyttää vastasyntynyttä uneen ja samalla lukea lisää.. Sitten onkin aika mennä nukkumaan puolen yön jälkeen. Aamutunneilla voi sitten kompensoida unenpuutetta.  Eli jos sinä, joka tätä luet, ajattelit viedä minut vaikka leffaan tai ajamaan kartingia, tai lätkämatsiin, niin tässä olisi 1,5kk aikaa!   Annankin ehtisi vielä viedä vaikka kylpylään tai jonnekkin.

Unohdinpas melkein kommentoida urheiluintoa… Tossa ennen joulua tuli pieni notkahdus, en muista oliko laiskuutta vai jälkiflunssaa tjms. Päätettiin nyt sitten kuitenkin ottaa itseämme niskasta kiinni Miikan kanssa ja käytiin heittämässä pienet kinkkujumpat punttisalilla. Sain siellä sen verran puhtia, että uskalsin kokeilla toisen viikon toisen päivän punnerrusurakkaa ja läpihän se meni ihan mukavasti. Vähän liikaa innostuin vikalla vedolla ja tuntu jonkun aikaa lapaluun vieressä lihaskipua.. Nyt se on jo parempi ja huomenna saattaa lähteä toisen viikon vika päivä ja joskus ens viikolla seuraava tasotesti. Kyllä tää tästä!

Kerron tähän nyt Annan puolesta vähän tunnelmia viime päiviltä: Närästää, närästää ja närästää vielä vähän lisää. Paljon. Tahtois jo jakaantua, mut ei tahtois kuitenkaan..

Yritettiin me karata ihan ruotsiinkin asti rentoutumaan, mutta siitähän ei tietenkään tullut mitään. Päivä ruotsissa meni oikein kivasti Junibackenissa ja Wasa-laivan museossa, mutta laivamatkat oli kyllä melko rankkoja. Meidän pieni neitisemme on kyllä niin pahassa tahtoiässä, että oksat pois. Oltiin kyllä kaikki niin väsyneitä reissun jälkeen.  Anna toisti saman lauseen, minkä taisin kuulla jo Italian matkan jälkeen, että “Me ei kyllä matkusteta MINNEKKÄÄN enää vähään aikaan!”  Täytyy yrittää pitää se nyt paremmin mielessä.. ja muistuttaa, jos on tarvetta..

11.1.2010 onkin sitten rankan ajanjakson alku, kun minä lähden “takaisin” kouluun ja Anna jää kotiin kahdestaan lepo määräyksensä ja vaativan Viivin kanssa. Minä jännitän koulussa sitten, että koska tulee soitto kättärille… Tuleeko se jo pian vai juuri ennen tenttiviikkoa, sitä on vielä vaikea sanoa. Mielummin tietysti vähän myöhemmin, kuin kohta… Nyt ollaan siis menossa vasta n. 30 raskausviikolla.
Sitäkin me tänään mietittiin, että mitenköhän sitä isyyslomaa pidetään koulusta.. Pitää varmaan ottaa jokunen piävvä ommoo lommoo.

Joulurauhaa toivoen ja toivottaen
Juha

Viivi peuhaamassa lumessa Tukholman matkalla